Missä sä oot töissä?

Tapahtumat Työnantajamielikuva

11.8.2017 13:44:21 Kirjoittanut Zeeland Family

Johdon tärkein asiakas on työntekijä. Piste.

Yrityksen tärkein asiakas on asiakas. Piste.

Nämä pisteet yhdistämällä syntyy yritys, joka on asiakkaille arvokas, ja vetää puoleensa osaavia työntekijöitä.

zeealandfamilyEB_blogi.jpg

Perinteinen ajattelu työntekijästä työpaikan löytämisestä vastuullisena kääntyy työnantajamielikuvan kohdalla päälaelleen. Ja niin sen pitääkin. Parhaiden osaajien löytäminen oman organisaation leipiin ei nimittäin onnistu vain odottamalla. Eikä myöskään puhtaasti markkinoinnilla. Tie tähtiin kun lähtee siitä mielikuvasta, joka suurella yleisöllä ja potentiaalisilla hakijoilla yrityksestä on. Eikä sitä voi ostaa.

Juuri työmarkkinoille astuvasta Z-sukupolvesta 55 % pitää yksityisyrittämistä varteenotettavana vaihtoehtona työntekijästatuksen ottamisen sijaan. Status onkin keskeinen työntekoa ja -hakua määrittävä tekijä: aikamme kollektiivisen älyn, Wikipedian, mukaan ”Nykyaikaisissa yhteiskunnissa ammatin ajatellaan yleisesti määräävän statuksen”. Mikä tahansa työpaikka siis tuskin kelpaa, jos kyse on kunnianhimoisesta työntekijästä. Siksi yritysten olisi syytä nostaa päätään työnantajamielikuvan kehyksestä – ja kurkistaa myös kehysten ulkopuolelle. Siellä kun on se maailma, jossa yritysmaailman tärkein voimavara, ihmiset, elää.

Englanninkielen sana workforce kuvaa ehkä suomalaista työntekijää paremmin sitä ajatusmallia, johon edelleen monesti nojataan: yritys on se, joka toimii ja tuottaa, työntekijät puolestaan näkymätön massa, jonka rooli on pysytellä piilossa ja tehdä tulosta. Väärin ajateltu.

Työntekijät ovat avainasemassa työnantajamielikuvan luomisessa, ja siksi työnantajan tulisi tarjota heille työkaluja identiteettinsä ja siten statuksensa rakentamiseen. Työntekijät ovat yritysjohdon asiakkaita, ja heihin pitäisi panostaa yhtä lailla kuin loppuasiakkaisiinkin.

Perinteisen kaavan mukaan suomalainen kysyy uuden ihmisen tavatessaan ensin nimeä ja seuraavaksi työpaikkaa. Se, miten henkilö työpaikastaan kertoo, vaikuttaa organisaation maineeseen ja rakentaa työnantajamielikuvaa. Tällaisiin tilanteisiin on hankalampi tunkea väliin konsernitason brändiviestintää tai rekryilmoitusten boilerplate-tekstejä.

Viedäänpä ajatus arjen tasolle, toiseen tilanteeseen: jos saat hyvää palvelua päivittäistavarakaupasta, lienee todennäköistä, että teet ostoksesi jatkossakin samassa paikassa – tai vähintäänkin kerrot positiivisesta kokemuksestasi tutuille. Miksi työntekijäkään siis hakisi työpaikkaan, jossa työntekijä muuttuu ovesta sisään astuessaan harmaaksi massaksi? Ja ennen kaikkea, miksi hän kertoisi positiivista viestiä työpaikastaan eteenpäin?

Siitä, miten työnantajamielikuvaa voi hyödyntää tai ohjata kasvamaan haluttuun suuntaan, saat ajankohtaista tietoa keskiviikkona 16.8., kun Vincitin Tomi Pienimäki, Opteamin Elina Yrjölä, Turun kaupungin Saara Malila ja Sami ”Hupparihörhö” Kuusela saapuvat vieraiksemme Turun Logomoon. Ja mikä parasta, voit tietoa imiessäsi nauttia ilmaisesta aamiaisesta.

Tervetuloa! Ilmoittautumislomakkeelle löydät tiesi tästä linkistä:

ILMOITTAUDU AAMIAISTILAISUUTEEN

Zeeland Family

Zeeland Family

Zeeland Family on Suomen monipuolisin markkinoinnin palvelutoimisto.